OHJELMAT JA VIIHDE KUOPIOSSA ASUNTOMESSUJEN AIKAAN
Kuopiossa on hyvät mahdollisuudet huvitteluun ja hauskanpitoon. Kauppakatu keskustassa on täynnä kesäterasseja ja vilinä sen mukaista. Eri puolella kaupunkia sijaitsevien tanssiravintoloiden elävän musiikin tarjonta on runsasta samoin kuin keskustan lukuisissa pubeissa.
Rauhalahdessa kannattaa kokea Kuopion erikoisuus: Jätkänkämppä ja maailman suurimpiin kuuluva savusauna. Tiistaisin ja torstaisin Jätkänkämpällä pääsee nauttimaan koko perheen ohjelmallisesta Tukkilaisillasta pitopöytineen, muina päivinä alue saunoineen on varattavissa ryhmille. Rauhalahdessa voi myös eläytyä Kuopion Uuden Kesäteatterin riemukkaaseen musiikkimaailmaan.
Kuopion alueella ja maksimissaan vain reilun tunnin ajomatkan päässä on lisäksi useita merkittäviä matkailukeskuksia, joiden ohjelma- ja viihdetarjonnan ehdottomiin kärkiin kuuluu muun muassa korkeatasoisia golf-kenttiä, kalastusta, mönkijäsafareita, ratsastusta, keilailua, kylpylöitä, savolaisia seikkailu- ja elämysohjelmia. Tahko, Lohimaa Travel Services Oy, Holiday Club Vesileppis ja Rautavaaran Metsäkartano tarjoavat toinen toistaan mielenkiintoisempaa ohjelmaa ja viihdettä.